Mitä minä tässä teen. Hölinöimässä asioitani maailmalle. No, ahdistaa. Ei ole ketään kelle juuri nyt puhua. Yksinäisyyden tunne ravistaa ja painaa turvallisuuden tunnetta alas, alemmas. Pelkkiä sanojahan nämä. Mutta ootteko huomanneet, että sanoilla tätä maailmaa hallitaan?
"Kyllä se siitä."
Mielestäni nuo kolme pientä sanaa ovat maailman julmimmat, kylmimmät, mitättömimmät. Sama kuin sanoisi vain "Jaa." Kolme sanaa, joilla paeta vaikeista hetkistä helpoiten. Kuka oikeasti kehtaa tuon, ah, niin lohduttavan, lauseen jälkeen enää jatkaa kertomista ongelmistaan, murheistaan, synkemmistä asioista. Se on kuin toinen sanoisi: "Okei tämä aihe tässä, seuraava kiitos!"
Kerroin äidilleni kouluahdistuksestani 13-vuotiaana. "kyllä se siitä."
Pitkän harkinnan jälkeen avauduin todella hyvälle ystävälleni, kutsuttakoon Leenaksi, ongelmistani syömisen suhteen. "Joo mut hei, kyllä se siitä!"
Viime keväänä pitkän sairastelun ja ahdistuksen myötä jouduin jättämään parturi-kampaajan opintoni kesken. Itkettyäni siskolleni tunnin verran puhelimeen unelmien murtumisista, tulevaisuuden suunnitelmien murskautumisista ja kaiken tämän tuomasta pahasta olosta vastaukseksi yllätyksekseni (!) sain: "Ihan oikeesti, kyllä se siitä!"
Ei enää ikinä. Ei se hei siitä. Hetki sitten tein sopimuksen itseni kanssa. Kun on paha olla saa raivota, itkeä, lahnata sängynpohjalla nousematta koko päivänä siitä, syödä suklaata. On ihan ok, että joskus ei mene niin hyvin. Juuri sillä hetkellä ei ole pakko ajatella, kuinka aika auttaa. Asioilla on tapana järjestyä. So what, juuri nyt olen rahaton ja ihmissuhteet ahdistaa, anna mulla olla just sen olon, joka onkin. Tiedän, että ei se ole ainaista, mutta ei sitä ole pakko itselleen jankuttaa.
Tämä on kai jonkin sortin alustus blogilleni. Luultavasti monissa teksteissäni ei edes näy tätä kylläsesiitä-teemaa. Mutta sallikaa se, olen vain ajatuksiani purkava höppiäinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti