"I'll look after you"

Tänään mulla on oikeasti hyvä olla. Todella vapaa hengittää. Aamulla, kun menin pesemään hampaitani, katsoin peiliin. Asetin hiuskiehkuran korvan taakse, hieraisin uniset silmäni auki ja hymyilin aidosti. Mitä ihmettä tapahtuikaan? Näytin nimittäin kauniilta siinä hymyillessäni! c:

"Kaikki korjaantuu kyllä."


"Mä en rasitu millään tapaa siitä, että kerrot mulle mitä sun päässä liikkuu. Sä et tuu ikinä olemaan mulle hullu tai sairas. Rakastan sua."

"Mulle sun ei tarvii esittää mitään. Haluan tietää, mitä sulle oikeasti kuuluu. Se ei tee susta yhtään tylsempää tai vähemmän kiinnostavaa, jos sulla on huono päivä ja kerrot siitä. Enkä mä oo lähössä tai katoamassa mihinkään"

Eilen mä repäsin. Eilen mä nimittäin kerroin Tomille näitä samoja mietteitä, mitä täällä oon kirjotellu. Nimittäin tajusin, että ei mulla ole mitään mahdollisuutta korjaantua, jossen saa siihen tukea.

Mä itse tiedän, mikä on mulle parhaaksi.

Paskat. En ole kyllä tähänkään mennessä tiennyt.

Kerroin Tomille, mistä kaikista ajatuksista, säännöistä ja tavoista haluan eroon. Ja millasia juttuja olisi ehkä hyvä vähän jopa pitää silmällä.

Kaupasta ostetaan vai täsmämäärä herkkuja, ei mielettömiä määriä kaappeihin odottamaan. Koska vieläkin saattaa tulla ahmimiskohtauksia. Saatan syödä mielettömiä määriä, aina huonoon oloon asti. Ja koska nykyisin en saa oloani parantumaan tyhjentämällä samantien ahmimisen jälkeen vatsaani, paha olo jää tuntikausiksi. Hyi. Pidemmällä aikavälillä haluan oppia siihen, että kun jotain hyvää on tarjolla, sitä voi myös jäädä säästöön. Ei tarvitse ahmia kaikkea kerralla. Jos olen kylläinen, ei tarvitse syödä lisää.

Haluan eroon "välivaihe"-ajattelusta. Ei ole mitään vaiheita, on vain tämä elämä. Ei ole "huonoa ajanjaksoa" ja "täydellistä ajanjaksoa" ruuallisesti. Ruoka on vain tapa, joka kuuluu elämään. Ei siihen kuulemma tarvita mitään erityisiä sääntöjä. Kunhan vain syö, ja vielä oppii nauttimaan syömästään. Vaikka sana terveellinen kammottaa minua, ehkä vielä opin sisäistämään senkin. Terveelliset elämäntavat. Hui, nyt liikutaan jo oudoilla vesillä. Mutta kuka sanoo, ettei oudoilla vesillä voisi olla kiehtovaa liikkua?

Pelottavin puheenaiheemme oli puntari ja mahdollisesti siitä luopuminen. Hyvän olon ei minun kohdallani kuulu tulla vain pienemmästä lukemasta puntarilla. Haluan saada sen hyvän olon aivan muuta kautta. Siitä tunteesta, kun kroppa voi hyvin ja mieli on iloinen. Haluan rakastaa ihmisiä ympärilläni ja tuntea itseni rakastetuksi. Haluan rakastaa heitä enemmän, kuin puntarin lukemaa.

Uskallanko mennä niin pitkälle? Mitä teen, kun en pääsekään tarkistamaan, onko paino noussut pidettyäni herkkupäivän?

Tällä hetkellä vastaus on vahva kyllä. Tunnen itseni ja ajatukseni sen verran hyvin, että tiedän puntarin olevan lähestulkoon pahin ja sairain asia elämässäni. Tiedän, ettei ole normaalia astua vaa'alle tunnin välein. Join puoli litraa vettä, painonikin nousi puoli kiloa. Miksei aineenvaihduntani toimi reippaammin. Ei, ei ja ei. En halua myöskään enää tehdä kännykän kalenteriin merkintöjä tavoitepainosta. Olen koukussa siihen. Merkitsen aina kahden viikon välein noin kahdeksi kuukaudeksi eteen päin tietyn tavoitteen painolleni. Kaksi viikkoa ja -2 kiloa tästä määrästä. Kuukausi ja olisiko peräti -5? Kahdessa kuukaudessa -10? Eihän se ole kuin vähän päälle kilo/viikko.

Tiedän sen. Hyvin pelottava ajatus, kuin ottaisi askeleen täysin tuntemattomaan. Mutta.
Aivan ehdottomasti on paras keino päästä näistä tavoista eroon...

Puntarista luopuminen.

Keskusteltiin me kyllä kaikesta muustakin. Suhteestani liikuntaan ennen ja nyt (Tomi ehdotti, että käydään ensi talvena pulkkamäessä!), uupumuksen ihanuudesta, pyörtyilystä ja vihasta ja pettymyksestä itseä kohtaan. Mutta kun tuli mun aika mennä nukkumaan, sain lukea kauneimmat, lohduttavimmat ja eniten tällä hetkellä turvaa tuovat sanat näytöltäni:

"Älä ikinä pelkää. Mä kyllä pidän susta huolta."

"Rakastan sua."

Tänään on oikeasti tulossa parempi päivä. Tunnen sen luissani.

Sopisikohan tädin tarjoama sininen sohva uuteen kämppään, vai pitäisiköhän vielä katsella huuto.netistä muitakin?

Hymyilyttää. Taidan lähteä vierailulle katsomaan tätä kuuluisaa sohvaa, jota tätini meille olisi halvalla myymässä. Jossei sohva miellytä, niin ainakin tädillä saa aina niin hyvää kahvileipää :-)

Tänään rakastan ja olen rakastettu.