Pitkä on matka mahdottomasta mahdolliseen

Huomenta.

"Huonomminkin voisivat asiat olla, eikö?"

Tämä ajatus päässäni heräsin sateiseen aamuun. Eilisen ajatukset tuntuvat jotenkin kaukaisilta, vierailta. Pitkät yöunet tekevät aina hyvää.

Mun täytyy silti myöntää jotain. Ei, tänään en jaksa pelätä. Mutta mua hävettää. Hävettää, että myönsin Tomille kaiken mun typeristä säännöistä, ajatuksista. Vaikka se sanoo, että se rakastaa mua juuri tällaisenaan. Ja haluaa auttaa mua pääsemään mun tavotteisiin.

"On ok laihuttaa, mutta tuut huomaamaan, ettei itseään tarvi näännyttää ja kuluttaa täysin loppuun sen takia. Käydään yhdessä kaupassa, syödään hyvin, nautitaan ruuasta. Aikaa se vie, mutta tiiän, että juuri sen ajan kanssa saadaan sun ajatusmaailmaa enemmän mun kaltaseksi. Siihen haluan uskoa."

Mutta entä jos eläisin säännöilläni vaikka jouluun asti. Pitäisi parhaillaan lähteä kilo/pari viikossa, sen verran painava olen ja ylimääräinen lähtee helposti tästä läskikasasta. Jouluna voi sitten syödä, jopa herkutella. Ja uuden vuoden jälkeen aloitan normaalit syömistottumukset. Toisaalta voisin jatkaa tavoillani vaikka helmikuuhun, niin pääsisin jo lähelle tavoitepainoani. Eihän se ole kuin 4 kuukautta uupumusta ja vähäistä ruokaa. Mutta entä sen neljän kuukauden jälkeen. En halua kiloja takaisin. Jos jatkaisinkin vaikkapa toukokuuhun, niin pääsisin siihen tavoitepainooni. Ehkä varulta hieman sen alle, jos kiloja sitten lopetettuani takaisin tulee...

"Ei me toimita näin. Yhdessä me selvitään muutenkin. Oon aina sun tukena."

Kuulen Tomin sanat päässäni. Se ei kertaakaan ole sanonut, että mä en olisi normaali tai että olisin sen mielestä mieleltäni sairas. Se on sanonut, että haluaa mun olevan onnellinen. Se kuulemma tietää, ettei jatkuva kalorien laskenta ja ruuan miettiminen voi musta millään pitkällä tähtäimellä tehdä onnellista. Se on siinä niin väärässä. Vaikken juuri nyt ehkä olekaan tämän asian tiimoilta onnellinen, se johtuu vain siitä, että tavoitteet ovat niin kaukana. Vielä vähän aikaa, muutama kuukausi ja voin luopua säännöistä. Kun liian suuresta, mahdottomasta matikan kaavasta tuleekin mahdollinen. Numerot vihdoin täsmäävät.

"Tekeekö pienempi kroppa minusta paremman ihmisen?"

"Osaanko pitää tavoitteeni, enkä tehdä niistä mahdottomampia aina tavoittelemani askeleen jo saavutettuani?"

"Missä vaiheessa musta tuli niin pinnallinen ihminen, että vasta kaunis, mun silmää miellyttävä keho tekisi musta onnellisen?"

Okei. Tää päivä on parempi kuin eilinen. Mä päätän niin. Se on mun tämän päivän sääntö.


"Jos mua kerta rakastetaan juuri tällaisenaan, miksi en voisi itsekin niin tehdä?"