ihana lihava joulu

Tervehdys!

Muutamiin päiviin en ole miettinyt lihavuuttani.

Hups, valehtelin.

Muutamiin hetkiin on realistisempi. Syy tähän ajattelemattomuuteen lienee, että olen niin onnellinen ja rakastunut.

Tomi on paras. :) Nytkin kun kirjotan tätä, se tossa jotain touhuilee. Kun vaan katson sitä, tulee hymy huulille. Yhessä asuessa toista oppii tuntemaan. Mitä enemmän noita pikkujuttukin opin, sitä enemmän rakastun. Upea, paras, mahtavin. Minu rakas ♥

Mutta. Eräs kaverini sanoi, että seurustelu lihottaa. Se on siinä niin oikeessa. Mä vaan syön ja syön. Ja tunnen nälkää. Ei riitä enää pelkkä tunne tyhjästä vatsasta vaan nälkä kiljuu ja raivoaa sisuksissa että ruokaa tänne perkele. Ja sitähän se saa. Saatuaan valtavan annoksen se hymyilee ja kehrää tyytyväisenä kuin kissa. Mutta vain niin pienen hetken. Kohta se kiljuu ja huutaa taas.

Haluan unohtaa nälän. Haluan unohtaa ruuan. Haluan skipata joulun ja kaikki ne mässäilyt. Haluan ahtautua omaan pieneen koppiini tuijottamaan vartaloani peilistä. Edestä, takaa, sivuilta. Ja takoa sen päähäni, että LIHAVA. Sopimaton olemaan.

Tekisi mieli huutaa. Repiä iho rikki ja oksentaa ruoka pois. Ei. Ei tekisi. En oksenna. Sitä virhettä en enää tee. Hyi, miten edes kirjoitin moista.

Ahdistaa. Kiukuttaa. Kauhistuttaa. Silti olen suunnilleen onnellinen.

Kaikki olisi hyvin ilman tätä kehoa. Luonteeni on sopiva, ihana, miellyttävä. Ei mun kroppa sovi mun mielen kanssa yhteen.

Noh. Kunhan selviän joulusta lihomatta (se onkin sitten ninjailua) niin alkuvuodesta alan urakalla pienentämään itseäni. -8 kiloa näin alkuun, sen jälkeen vielä -10. Sitten mä oon hyvä.

Ai että minäkö hyvä? Miinuskilotko kaiken korjaavat?

cry

En osaa alottaa tätä tekstiä hienosti. En osaa alottaa sitä oikein mitenkään. Kirjoitan vaan.

Mä olen huono.
Mä olen mitätön.
Mä en riitä mutta silti olen liikaa.

Lihava.

Tomi sanoi eilen humalassa asioita. Puhui kaverinsa laihuttamisesta. Siitä miten se oli siitä ylpeä. Menin päivällä näyttämään erästä vyötäni Tomille. Vyö oli ennen sopiva, nyt se on 20cm liian suuri. Tomi vaan ihmetteli ja hymyili ja halasi. Humalassa illalla se sanoi, että tunsi olonsa äärettömän ylpeäksi kun ymmärsi sen vyön kautta paljonko oikeasti olen laihtunut. Se tietää miten mä laihduin. Ja se sano olevansa ylpeä. Itsekin olin hiprakoissani. Sanoin, että mä oon ilonen, että olen pienentynyt, mutten ole kauhean ylpeä siitä, että miten. Millä keinoilla. Niin tähän Tomi totesi:

"Sama se hei että miten! Se nyt ei oo pointti! Vaan se että sä oot laihtunu."

Toi on se mun ajattelutapa. Sain siihen kannustusta. Sama millä keinoilla, kuhan musta tulee kauniimpi. Sirompi. Mahdollisempi.

Itkettää.

Tänään en syö.

Yömietiskelyjä

Viimeksi kello oli kuusi. Nyt se on neljä. Viimeksi olin nukkunut. Nyt olen vain valvonut.

Valvonut ja miettinyt.

Luin juuri kaverini blogimerkinnän. Hän kertoo tuntevansa olonsa lihavaksi. Läskiksi. Pulleaksi. Ahdistaa. Se tyttö on mua varmaan 20 kiloa kevyempi ja vielä himpun pidempikin. Mitähän se ajattelee ollessaan mun seurassa? Olenko sen silmissä läski, lihava porsas. Hyvä että kehtaa kanssani julkisesti liikahtaa?

En tiedä. En tiedä mitä se musta aattelee. Tai toisaalta tiedän. Kaikkihan mua ajattelee isona. Eikä siinä mitään, oikeassa ovat. Miks mä syön? Tänäänkin. Kaikkea. Hyi.

Syön liian vähän.

800 kaloria. 1000 kaloria. Mikä on se mun raja etten liho? Että kutistuisin, sirostuisin, näyttäsin lopultakin hyvältä? Tänään söin ehkä 900. Tuntuu ihan liialta. Missä on nälkä? Ei ei ei. Ei nälkä. Vaan tyhjä vatsa. Olo tyhjästä vatsasta. Koska en tunne nälkää. On vain täysi ja tyhjä maha. Nyt se on tyytyväinen. Masuni hymyilee. Itse itken.

Tuleeko minusta koskaan sopiva?

Miksi ihmeessä vain valitan? Mullahan on kaikki loistavasti! Tiedän, että näillä uusilla elämäntavoilla kevenen. Pakkohan mun on, kun oon näin iso ja syön pienemmin kuin ennen. Mutta kun.. ÄH!!

Tomi sanoo, että olen sopiva aina hänelle. Kutistuin, suurenin tai pysyin tällaisenaan. Mutta kun hieman vihjasin.. "Pitää kai syödä pikkuse enempi" niin se totes, että ei ole itsekään tänään sen reilummin syönyt kuin minä. Se tuntui pahalta. Heti tuli läskiläskiläski fiilis. Tomi on mies. Iso mies. Pitkä, harteikas ja iso mies. Se tarvii paljon enemmän energiaa kun mä. Ja se syö samanverran! Miten ihmeessä voisin syödä vähemmän? Tomi ei salli mun. Olen umpikujassa. Paikassa josta ei ole mitään pääsyä pois.

Paitsi jos ajattelen jatkossa viisaammin.

Onko viisaampaa olla tyytyväinen ja repsahtaa?

Vai olisiko syytä kiristää nyöriä ja hankkiutua pian mahdolliseksi?

Olen sekaisin. Apua!

Aamuyöstä

Huomenta. Yötä. Mitä tämä nyt ikinä onkaan, kun menee nukkumaan kahdelta ja herää kuudelta.

Ja miksikö olen hereillä? Sitä en tiedä. Muuttotouhuiluja rupesi tekemään mieli jatkamaan. Ehkä. Tai sitten tekisi hieman mieli lenkille. Kuitenkin hieman pelkään pimeää ja kun tämä on mulle uutta seutua, en taida uskaltaa.

Yhteiselämä Tomin kanssa on lähtenyt sujumaan loistavasti. Jollei lasketa ruokailuja. Ahdistaa. Söin ensimmäisen lämpimän ateriani tällä viikolla vasta eilen. Viime sunnuntaista asti olen syönyt lähinnä muutamia leipiä ja sen sellaista. Juonut mehukeittoa. Outo fiilis miten se ruoka lämmitti koko kropan ja kylläinen fiilis jatkui montamonta tuntia. En tajua mitä tää on. Ei normaalista, terveellisestä, ruuasta kuulu tulla huono fiilis. Periaatteessa ei tullutkaan. Mutta.. En tiedä. I feel fat ('cause I am). En tiedä. En tosiaan tiedä.

Tomi puhuu jo nyt ensi viikon ruuista. Siitä miten eletään vähähiilihydraattisesti, maanantaina täytettyjä paprikoja, tiistaina porkkanakeitosta.. Nyt jo kammottaa. Se ruuan määrä. Hyi.

Tää joulunalus on aina pahinta aikaa. En tiiä mikä siinä on. Mutta jouluna tahdon olla pieni. Pelkään aina etukäteen jouluruokia. Armotonta mässäilyä, joka melkein aina lähtee multa käsistä. Lihon. Kohta olen taas se lukion aikainen pallero, joka ei sietänyt edes vilkaista itseään peilistä. No en, hyi. Siihen en palaa.

Sekavaa tekstiä.. Taidan olla hieman unipöpperöissäni. Mulla on kylmä. Jospa möngertäisin uinuvan kämppikseni viereen lämpimään. Ehkä hieman halaisin ja hakisin huomiota. Ei sillai liikaa ettei se herää :)

Ja tiiättekö.

"Kyllä tää tästä."

Tästä se lähtee

Nyt sain revittyä itseni kirjoittelemaan kaikilta touhuiluiltani. Oli pakko selailla hieman uusia inspiraatiokuvia. Vau, vau, vau ja vau. Ei musta tommosta ikinä tule, mutta olisi kyllä aika ihanne kroppa. Mun silmää ainakin miellyttää.

Tosiaan. Olen tässä touhuillut muuttoa :) Kamat roudattiin porukoitten kanssa tänne tiistaina ja siitä eteenpäin päivät ovatkin touhutessa menneet. Vaatteita hyllyille (mullon ekaa kertaa mun elämässä ikioma vaatehuone ♥ Ja se on TODELLA ISO!), astiat kaappiin, tavaroita paikoilleen.. + Järkyttävä siivousurakka, koska edelliset asukit eivät olleet suvainneet kämppää kovin suotuisaan kuntoon jättöö. Mm. kylpyammeen alta tein ihanan löydön: laattakerros hiuksia. Hyi.

Syömisistä sen verta, että liityin eräällä keskustelupalstalla laihdutusryhmään, jossa on aikalailla ikäisiäni naisia. Jospa siitä saisi inspiraatiota vielä lisää pudottaa painoa nopiaan. Jos vaaka näytti tänä aamuna oikein, on multa pudonnut kolme kiloa kahdessa viikossa. Jes! Toivottavasti kontrolli säilyy, vaikka Tomi tulee seurailemaan ruokailujani. Haluan olla nopeasti pienempi, sirompi. En jaksa viivytellä sen enempi! Jouluksi jo hieman kutistunut.

Jos jatkaisin nyt pakkailuja, että saadaan huomenna Tomin kamat jotenki mahdutettua tänne sisälle! Kyllä sitä yhdellä tytöllä voikin olla paljon tavaraa.. Voi tulla murullekin järkytyksenä! :-D