Yömietiskelyjä

Viimeksi kello oli kuusi. Nyt se on neljä. Viimeksi olin nukkunut. Nyt olen vain valvonut.

Valvonut ja miettinyt.

Luin juuri kaverini blogimerkinnän. Hän kertoo tuntevansa olonsa lihavaksi. Läskiksi. Pulleaksi. Ahdistaa. Se tyttö on mua varmaan 20 kiloa kevyempi ja vielä himpun pidempikin. Mitähän se ajattelee ollessaan mun seurassa? Olenko sen silmissä läski, lihava porsas. Hyvä että kehtaa kanssani julkisesti liikahtaa?

En tiedä. En tiedä mitä se musta aattelee. Tai toisaalta tiedän. Kaikkihan mua ajattelee isona. Eikä siinä mitään, oikeassa ovat. Miks mä syön? Tänäänkin. Kaikkea. Hyi.

Syön liian vähän.

800 kaloria. 1000 kaloria. Mikä on se mun raja etten liho? Että kutistuisin, sirostuisin, näyttäsin lopultakin hyvältä? Tänään söin ehkä 900. Tuntuu ihan liialta. Missä on nälkä? Ei ei ei. Ei nälkä. Vaan tyhjä vatsa. Olo tyhjästä vatsasta. Koska en tunne nälkää. On vain täysi ja tyhjä maha. Nyt se on tyytyväinen. Masuni hymyilee. Itse itken.

Tuleeko minusta koskaan sopiva?

Miksi ihmeessä vain valitan? Mullahan on kaikki loistavasti! Tiedän, että näillä uusilla elämäntavoilla kevenen. Pakkohan mun on, kun oon näin iso ja syön pienemmin kuin ennen. Mutta kun.. ÄH!!

Tomi sanoo, että olen sopiva aina hänelle. Kutistuin, suurenin tai pysyin tällaisenaan. Mutta kun hieman vihjasin.. "Pitää kai syödä pikkuse enempi" niin se totes, että ei ole itsekään tänään sen reilummin syönyt kuin minä. Se tuntui pahalta. Heti tuli läskiläskiläski fiilis. Tomi on mies. Iso mies. Pitkä, harteikas ja iso mies. Se tarvii paljon enemmän energiaa kun mä. Ja se syö samanverran! Miten ihmeessä voisin syödä vähemmän? Tomi ei salli mun. Olen umpikujassa. Paikassa josta ei ole mitään pääsyä pois.

Paitsi jos ajattelen jatkossa viisaammin.

Onko viisaampaa olla tyytyväinen ja repsahtaa?

Vai olisiko syytä kiristää nyöriä ja hankkiutua pian mahdolliseksi?

Olen sekaisin. Apua!